ISO 27001 -sertifikaatti tukee asiakkaiden tietoturvaa
23. kesäkuuta 2026
ISO 27001 -sertifikaatti tukee asiakkaiden tietoturvaa23. kesäkuuta 2026 Lähtökohtamme tietoturvan kehittämiselle on yksinkertainen: haluamme palvella asiakkaitamme entistä paremmin. Asiakkaidemme tietoturvaan ja luottamuksellisuuteen kohdistuvat odotukset kasvavat jatkuvasti, erityisesti vaativissa ja kansainvälisissä toimeksiannoissa, ja olemme halunneet vastata niihin tavalla, joka on ulkopuolisesti todennettu. Tämä määrätietoinen, koko organisaation laajuinen työ on nyt saanut vahvistuksensa: Eversheds Asianajotoimisto Oy:n tietoturvan hallintajärjestelmälle on myönnetty ISO 27001 -sertifikaatti 4.6.2026. Sertifikaatin myönsi Into Certification ulkopuolisen auditointiprosessin päätteeksi. Hanke on samalla osa kansainvälisen Eversheds Sutherland -verkostomme yhteistä sitoutumista korkeaan ja yhdenmukaiseen tietoturvan tasoon. Tämä tarkoittaa asiakkaillemme, että he voivat luottaa samaan todennettuun tietoturvaan riippumatta siitä, missä päin verkostoamme toimeksiantoa hoidetaan. Saumaton ja turvallinen yhteistyö myös rajat ylittävissä järjestelyissä on meille yhteinen tavoite. ISO 27001 -standardi perustuu kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan tietoturvaan. Se edellyttää systemaattista tietoturvan hallintaa sekä selkeitä prosesseja ja toimintatapoja, joilla varmistetaan tiedon luottamuksellisuus, eheys ja saatavuus. Sertifiointiin johtanut prosessi sisälsi useita auditointivaiheita, joissa arvioitiin sekä hallintajärjestelmää että käytännön toimintaa. Asiakkaillemme sertifikaatti tarkoittaa ennen kaikkea luotettavuutta ja ennustettavuutta: tietoturva on systemaattisesti johdettua, todennettua ja jatkuvasti kehittyvää. Se tukee asiakkaidemme omia tietoturva- ja compliance-vaatimuksia ja mahdollistaa sujuvan yhteistyön myös niissä toimeksiannoissa, joissa tietoturvavaatimukset korostuvat. Tietoturva on olennainen osa päivittäistä toimintaamme ja palvelumme laatua. Sertifikaatti ei ole päätepiste vaan tuki jatkuvalle kehittämiselle, jonka avulla varmistamme, että pystymme vastaamaan asiakkaidemme muuttuviin tietoturvavaatimuksiin myös jatkossa. Yhteyshenkilöt
Uusimmat Artikkelit
Uusimmat Uutiset
Uusimmat Tapahtumat ja koulutukset
legal updates 11. elokuuta 2026 Global Sustainability & ESG Insights - July 2026 legal updates 11. elokuuta 2026 EU Packaging and Packaging Waste Regulation guides and reports 11. elokuuta 2026 EU: Packaging and Packaging Waste Regulation Compliance Guide legal updates 10. elokuuta 2026 FS+ Country Updates – July 2026 asiakasuutiset 13. elokuuta 2026 Eversheds Sutherland advises H.I.G. Capital on investment in Phoenix ME asiakasuutiset 13. elokuuta 2026 Eversheds Sutherland reappointed to the UK's Government Commercial Agency l... toimistomme uutiset 12. elokuuta 2026 William A. Nelson, Former Investment Adviser Association Policy Leader, Joi... asiakasuutiset 30. heinäkuuta 2026 Eversheds Sutherland Advises Johnson Matthey on Acquisition of CORMETECH In... etätapahtuma UAE - Employment law in the Dubai International Financial Centre 10. syyskuuta 2026 9.30am - 1.30pm (GMT) Virtual livetapahtuma Managing AI use in the workplace: what every UK HR team needs to know 10. syyskuuta 2026 9.30am - 1.00pm (BST) Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta livetapahtuma Basic foundations of US employment law 17. syyskuuta 2026 9.30am - 4.30pm (GMT) Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta livetapahtuma 2026 BDC Roundtable 23. syyskuuta 2026 Washington DC, Yhdysvallat |